maanantai 3. huhtikuuta 2017

KIERRÄTETTY ASU

Piti ehtiä apteekkiin. Myöhästyin. Kurkku on ihan hemmetin kipeä, ei jaksa. 
Kettumainen vakiotauti, joka iskee aina silloin tällöin: ei kuumetta mutta kurkku on kuin mitäkin sahanteriä ois nielly. 

En arvannut torstaina, että tulee lunta ja räntää ja kaikkea muuta viikonlopun aikana taivaalta. En ollut kotona, vaan reissussa joten vaatevarustus ei ehkä ollut kaikkein parhainta. Ja tietenkin nilkat paljaana. (mitä ne ei muuten koskaan ole, oikeesti.)  Kummasti se auringonpaistekin hämää. 

Mutta, sainpahan kuitenkin kivat asukuvat heh.. Tein nimittäin viime viikolla aivan ihania aarrelöytöjä kirpparilta ja sain intoa kuvien kuvaamiseen. Löysin aivan täydellisen takin, olin salaa haaveillut just tällaisesta siis aivan mun unelmien löytö. Perus oversized -malli, siis tässähän oli ihan hurjat olkatoppauksetkin vielä, mutta päätin kuitenkin luopua niistä, jottei näyttäisi liian mahtipontiselta. 

Tällä kertaa oikeestaan kaikki muut mun asussa on kirpparilöytöjä paitsi noi pöksyt. 

Tässä ne tuleeeee. 
Kaikki on kuvattu puhelimella, joo mitäpä niillä oikeilla kameroilla enää tekee. 
Ihan hyviä ovat.

2017-04-03 17.58.48
2017-04-03 17.55.14
2017-04-03 17.56.13 copy

Takki 2nd Hand
Mekko 2nd Hand
Kengät 2nd Hand
Housut Gina Tricot

2017-04-03 17.58.19
2017-04-03 17.57.55

Pahoittelen laiskamaisuuttani tän tekstin suhteen, mutta mulla oli raskas päivä tänään ja luulen että nämä kuvat on parempia kuin mun yksinkertainen höpinä :) 

Kivaa alkuviikkoa < 3

2 kommenttia:

Kiitoksia kommentista <3