sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Matkalla

Tällaisina hetkinä mietin, että mitä mä haluaisin oikeasti tehdä isona. Epäonnistumiset saa mut tekemään enemmän duunia ja tavoittelemaan päämääriä. Mulla on palava halu saada itse asioita aikaan, luoda uutta. Pitäisi olla suunnitelmia ja uusia ajatuksia, mutta se kaikista omin juttu on vielä karkuteillä. 

Vaikeaa keskittyä, kauheat paineet pään sisällä. Pelkään, että nää päivät vaan liimautuu kiinni toisiinsa kuin juuri rakastuneet hölmöt. Tahmaa kaiken yhdeksi isoksi köntiksi ilman järkevää suuntaa ja lopulta hajoaa kappaleiksi jättäen jälkeensä vain mitättömän sotkun. Siitä on kokemusta. 
Pelkään, että oon paikoillaan tässä samassa kohdassa vielä vuodenkin päästä, paitsi että päivämäärät vaan vaihtuu.

Joo, enkä saanut sitä valintokoekutsua. Ei saanut moni muukaan. Viime vuonna reilusta 300 hakijasta vain 86 pääsi taikin graafisen suunnittelun valintakokeisiin, sisään otettiin tusina. Haen uudelleen ensi vuonna, mutta nyt on tyhjä olo. On totta, että näitä asioita pitää tehdä, toistaa ja harjoitella kokoajan. Niin aionkin ja teen. 

Yritän samalla selvittää, miten saada tämä pieni rinnassa sykkivä sydän kokemaan asiat huolettomammin. 
Pitäisi varmaan hankkia lemmikki.

Image and video hosting by TinyPic
Image and video hosting by TinyPic

Juhlien jälkeen

Siis aivan älyttömät sunnuntaiolot tällähetkellä. Mun piti lähteä Kattilahallin kirpparille tänään aikaisin, mutta ei musta ollut siihen. Se toisaalta menee ihan kokonaan eilisen piikkiin. Piipahdin eilen parissa ylppärijuhlissa ja loppuillaksi jäin Roosan juhliin Järvenpäähän, ilman Roosaa tosin :D 

Oli tosi kiva ilta siihen saakka, kunnes lähdin kotiin yö kahden junalla. Eiköhän tuu sähkökatkos just silloin, kun mä yritän päästä tohon aikaan Järvenpäästä kotiin.. Koko juna pysähtyi Saviolle, josta ei keskellä yötä kulkenut mikään muu kuin ehkä taksi. Onneksi saatiin hetken taksikeskukseen soiteltuamme auto paikalle. Jaoin taksin yhden ihanan pariskunnan kanssa ja olin kotona vasta joskus puoli 4. 

Väsymyksestä huolimatta sain tänään vaatteet niskaan ja käytiin siellä kirpparilla, josta löytyi yksi tosi kiva farkkutakki. 

Image and video hosting by TinyPic
Cardigan: Carlings/ Shirt: Carlings/ Jeans: Dr.Denim/ Shoes: Flea market

Image and video hosting by TinyPic

Nyt ruokaa ja Netflix!!

perjantai 29. toukokuuta 2015

Perjantai

Image and video hosting by TinyPic

Image and video hosting by TinyPic
Coat: BikBok/ Kaftan: Monki/ Croptop: H&M/ Jeans: GinaTricot/ Shoes: Flea market/ Sunnies: H&M

Image and video hosting by TinyPic

Image and video hosting by TinyPic

Image and video hosting by TinyPic

Aamupäivä oli ihan sateinen ja harmaa, enkä olisi uskonut että päästään kuvaamaan Amandan kanssa tänään. Aurinko kuitenkin ilmestyi, eikä ollut kamalan kylmäkään. Ei viihdytty myöhään ulkona, koska huomenna pitäisi jaksaa kiertää muutamat juhlat. Laitan tästä pari jaksoa SOA:a pyörimään ja meen sen jälkeen untenmaille.

Mukavaa perjantaita ja onnea kaikille uusille ylioppilaille!

torstai 28. toukokuuta 2015

Eilisen asu

Mä uskaltauduin eilen ulos ilman takkia tai villatakki päällä.  En halua uudestaan kipeäksi, mutta kai niitä kevättakkeja voisi jo käyttää. Mulla oli eilen pitkästä aikaa jalassa noi mun lempparinväriset pöksyt. Eipä ole tullut käytettyä, kun ne on ehkä kaksi kokoa liian isot. Miksi oikeankokoisten housujen ostaminen on niin vaikeaa?

Kävin äsken kävelylenkillä Hakaniemen rannassa ja harmitti heti vähän matkaa käveltyäni, että en ottanut kameraa mukaan. Ens kerralla sitten! Tosi kaunis ilma, tuli samalla tosi haikea olo. Jostain syystä monet muistot tulvahtivat mieleen. Mutta ne haikeudet jäivät onneksi sinne. Oon sitä mieltä, että poissa silmistä/poissa mielestä -sanonta on totta. 

Tässä näitä eilisiä kuvia! Tää on ehkä yksi mun viihtyisimmistä asuista hetkeen.

Image and video hosting by TinyPic

Image and video hosting by TinyPic

Image and video hosting by TinyPic

Image and video hosting by TinyPic

Image and video hosting by TinyPic

Image and video hosting by TinyPic
Cardigan: Monki/ Croptop: GinaTricot/ Jeans: Pieces/ Shoes: Dinsko/ Rings from Cuba

Image and video hosting by TinyPic

Oon jo ihan nälkäkurkena täällä, joten ruoanlaittoon.  

Heipat!

maanantai 25. toukokuuta 2015

Heikkouksista

Oletteko tietoisia teidän huonoista tavoistanne tai luonteenpiirteistänne? 
Tai mietittekö koskaan niitä? 

Kaikilla on heikkouksia ja jokaisessa on epäkohtia. Jokaisen ihmisen seurassa on joskus tylsää tai ärsyttävää ja jokaisesta löytyy negatiivisia piirteitä. Heikkoudet kuuluvat ihmisiin ja elämään. Niitä täytyy mun mielestä välillä miettiä ja hoitaa, vaikkei niitä välttämättä saa koskaan kokonaan pois. Ne on luultavasti juurtuneet lapsena opituista asioista ja jääneet lapsuudesta. Ne voivat olla todella juurtuneita, niitä ei ehkä oikein tunnista. Me muututaan ja opitaan kokoajan ihan hirveästi. Kaikista ihmissuhteista oppii yleensä jotain, huonoistakin. Tai välillä tuntuu siltä, että juuri niistä huonommista. Ihmiset tekee virheitä. 
Tekee hyvää pysähtyä miettimään ja tarkastelemaan asioita ulkopuolelta. 

On onnekasta omistaa sellasia ihmisiä ympärillään, jotka huomauttavat huonoista piirteistä ja haluavat auttaa parantamaan niitä. Kaikilla ei välttämättä ole niin hyviä ystäviä. Mun mielestä on tosi siistiä, että voi kasvaa yhdessä tärkeiden ihmisten kanssa. Mun mielestä me ei olla koskaan valmiita, koska muututaan niin paljon koko ajan. Mutta miksi tarvitsisi olla valmis, kun voi elää tässä niiden ihmisten kanssa jotka just silloin ovat hyviä sulle. 

Olla vaan ja kokea.  

Ja ehkä tekee hyvää joskus vaan räjähtää sirpaleiksi ja koota sen jälkeen itsensä pikkuhiljaa uusiksi. 
Pienistä murusista kokonaiseksi. 

Täysin.

Image and video hosting by TinyPic

Huolehtikaa ja välittäkää toisistanne ja itsestänne < 3

sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Maailma kylässä

Image and video hosting by TinyPic

Olin tänään Soilen kanssa Maailma kylässä -festareilla. Ilma oli aika erikoinen, kun satoi ja paistoi vuorotellen. Musa ja fiilis oli ihanat ja loppupäivästä aurinkokin alkoi kunnolla lämmittää. 

Jatkettiin päivää mbarin terassille ja aika vierähti tosi nopeasti. Olisin voinut istua siinä vaikka iltaan. Oli tosi mukava päivä, kesäinen.

Asuna mulla oli taas pelkkiä lempparivaatteita, joten ei siitä sen enempää :D Odotan vaan, että pääsen käyttämään shortseja ja hameita!

Image and video hosting by TinyPic

Image and video hosting by TinyPic

Image and video hosting by TinyPic

Image and video hosting by TinyPic

Image and video hosting by TinyPic

Image and video hosting by TinyPic
Coat: BikBok/ Kaftan: BikBok/ Croptop: GinaTricot/ Jeans: Dr.Denim/ Shoes: Dinsko

Image and video hosting by TinyPic

Miten teidän viikonloppu sujui?

lauantai 23. toukokuuta 2015

Aurinkoa

Image and video hosting by TinyPic

Image and video hosting by TinyPic

Image and video hosting by TinyPic

Image and video hosting by TinyPic

Image and video hosting by TinyPic
Jacket: Carlings/ Croptop: Monki/ Jeans: GinaTricot

Image and video hosting by TinyPic

Image and video hosting by TinyPic

Meillä alkoi kesäloma. Viimeiset pari viikkoa on vaan lipuneet ohi ja torstaina oli viimeinen koulupäivä. Chillattiin vaan tänään, juotiin pari kylmää ja hymyiltiin auringolle. Oli hyvä olla, ihankuin kesä olisi jo täällä :)

Huomenna myymään vaatteita Siivouspäiville, ihanaa viikonloppua < 3

torstai 21. toukokuuta 2015

Sulkaviitta

Image and video hosting by TinyPic

Image and video hosting by TinyPic

Image and video hosting by TinyPic
Kaftan: Carlings/ Jacket: Carlings/ Jeans: Dr.Denim/ Croptop: H&M/ Shoes: Kirppari

Image and video hosting by TinyPic

Olin unohtanut kokonaan postata nää parin viikon takaiset kuvat. Oltiin silloin yhtenä aurinkoisena perjantaina Amandan kanssa kuvaamassa, kun tuulinen sää sotki vähän meidän kuvaussuunnitelmia. Silloin taisi olla vähän liian kylmä sääkin auringosta huolimatta. Ainakaan en oo uskaltanut ton jälkeen hirveästi pitää noita kivoja loafereita, koska oon vieläkin vähän puolikuntoinen flunssan jäljiltä. Haluaisin jo pukeutua kesävaatteisiin.

Katsoin eilen läpi vanhoja vaatteita ja muuta tavaraa, jota aion laittaa myyntiin lauantaina. En oo ennen ollut Siivouspäivillä, toivottavasti saan noi myytyä. Haluaisin suurimmasta osasta vaan eroon, joten sen huomaa kyllä hinnoittelussa :D

tiistai 19. toukokuuta 2015

The X Outfit

Tänään on ollut ihan älyttömän ihana sää. Mun piti alunperin olla koko päivä taas kotona lepäämässä, kun päivän suunnitelmat vähän peruuntui ja kurkku tuntui aamula kipeältä. Huomasin taas, että olin vajoamassa siihen samaan tylsyyden kuoppaan kuin viime viikolla, mutta olo parani onneksi sitten päivällä ja lähdin fiilistelemään lämmintä keväistä ilmaa ulos. Onneksi, piristi nimittäin toosi paljon.

Kuvattiin samalla mun viimeviikon ostokset. Ai että tykkään tosta uudesta kaavusta, ihanat värit ja kaikki. Mulla oli muuten viimein aikaa muokkailla ja fiksailla vähän tän blogin ulkoasua. Mm. kuvien pitäisi nyt olla kivan kokoisia, vähän isompia. Nyt ainakin näkee! Mitäs pidätte? 

Haetiin vähän juotavaa messiin pussikaljameiningeissä ja istuttiin alas. Olisin viihtynyt pidempäänkin, aurinko lämmitti mukavasti selkää.
Mulla on nyt kivoja keväisiä kuvia tässä!

Image and video hosting by TinyPic

Image and video hosting by TinyPic

Image and video hosting by TinyPic

Image and video hosting by TinyPic

Image and video hosting by TinyPic

Image and video hosting by TinyPic
Kaftan: BikBok/ Croptop: BikBok/ Jeans: Dr.Denim/ Shoes: Dinsko

Image and video hosting by TinyPic

Image and video hosting by TinyPic

Image and video hosting by TinyPic

Image and video hosting by TinyPic

Image and video hosting by TinyPic

Oon kuunnellut nyt paljon tätä :)



Aloitin eilen pitkästä aikaa katsomaan Sons of Anarchya Netflixistä, joten voisin laittaa muutaman jakson taas pyörimään.

Paljon rakkautta < 3

maanantai 18. toukokuuta 2015

Kokkaa mulle

Huh! Koko aamun oon siivonnut ja järkännyt täällä kotona. Nauratti kun tajusin eilen, että eihän mulla ole luentoja koko viikkona, torstaina sitten vasta. Olin ihan valmistautunut kouluun menoon. Mutta onhan tässä vaikka mitä tekemistä, eilinenkin hurahti yhden kesäkurssin orientaatiotehtävän parissa.

Pakko myöntää, että oon tässä muutamien päivien ajan elänyt pelkällä kahvilla ja leivällä (jos viikonlopun darrasafkoja ei lasketa..) joten innostuin hakemaan kaupasta oikein kunnon aineksia. En siis tosiaankaan oo mikään kokki, niin kuin oon moneen otteeseen todennut. Oon tosi kade mun hyvälle ystävälle Senkulle, kun se aina loihtii vaikka mitä älyttömämpiä kakkuja ja ruokia. Mun pahimpiin painajaisiin kuuluu se, jos mun pitää tehdä kavereille jotain ruokaa. Oon niin järkyttävä häseli sellaisissa tilanteissa että huhhu, ne jotka on nähnyt mun hääräykset tietää mitä tarkoitan :--D 

Mutta tykkään kuitenkin välillä yrittää ja silloin yleensä teen tosi hyviä safkoja. Mulla on vaan jonkinlainen asennevamma ruoanlaittoa kohtaan, mistä lie johtuu. Ehkä oon vaan tykännyt siitä kun poikaystävä on laittanut mulle ruokaa. Mutta nyt opetellaan sen puutteessa pikkuhiljaa itse :)

Image and video hosting by TinyPic

Image and video hosting by TinyPic

Mun ostoskoriin tarttui punaisia linssejä, minimaisseja, siemeniä ja punasipulia. Näiden kaveriksi ostin jauhelihaa. Ei ollut edes kallista. Tein sitten vaan sellaisen padan, jossa oli noita kaikkia sekä mausteita.

Inhoan ruokakuvia ylikaiken, en tiedä miksi. Mutta otin kuitenkin vähän havainnollistusta mun safkasta. Eipä tämä järin kauniilta näytä, mutta tää on rehellisesti parhaan makuista ruokaa mitä oon ehkä ikinä tehnyt. Ihan älytöntä. Parasta, että tätä tuli vielä tehtyä kunnon saavillinen. Rakastan linssiä ja kaikkia papuja ja siemeniä. En tiedä mikä pointti tässä oli, mutta kokeilkaa tota linssiä. Se on ihan älyttömön hyvä! Tohon sapuskaan sopii muuten tosi hyvin luonnonjugurtti kastikkeeksi. 

Image and video hosting by TinyPic

Image and video hosting by TinyPic